Fotografiska ja kevät

YOK:n kahdeksanhenkinen seurue kävi maaliskuussa Tukholmassa Fotografiskassa. Reissun taitoimme Viking Linen kyydissä. Laivan “italialainen” ravintola jätti hieman toivomisen varaa – erityisesti pizzan osalta. Laivalla oli, as usual, aika kova meno, jota ei päässyt pakoon edes autokannen alla 140 euron C-hytissä. Kun karaoke tuli korvista ulos, osa matkalaisista pakeni kannelle ihailemaan auringonlaskua.

Kannella.

Perillä Tukholmassa suuntasimme suoraan Fotografiskaan. Nälkäisinä söimme Fotografiskan merinäköalakahvilassa 15 euron lohileipiä ja muuta luksusta.

Irina tutustuu Antonin kameraan.

Sitten pääsimme itse asiaan eli valokuviin. Esillä oli Henri Cartier-Bressonin, Ruud van Empelin sekä Anna Clarénin kuvia. Cartier-Bressonin mustavalkokuvissa oli otoksia ympäri maailmaa, pukumiehistä alastomiin naisiin (kaulasta alaspäin kuvattuna, tietenkin). Seurueestamme jokainen taisi löytää itselleen jonkin suosikin. Sen sijaan van Empelin kuvat saivat matkalaisten osalta kritiikkiä kaksiulotteisuudesta ja liian keinotekoisista asetteluista. Ehkäpä kuvien olikin tarkoitus provosoida perinteisemmän valokuvataiteen ystäviä? Clarénin kuvistakin osa seurueemme jäsenistä löysi itselleen mieleisiä otoksia. Myös ylimmän kerroksen sekalaisesta tarjonnasta löytyi ihastuttavia teoksia.

Puistossa.

Tukholmassa emme muuten ehtineet paljon kuljeksiakaan. Seurueemme käväisi ostamassa eväitä ja tuomisia System Bolagetissa ja ruokakaupassa. Hajaannuimme loppuajaksi kahvintankkaajiin ja kaduntallaajiin. Kaikki ehtivät onneksi takaisin terminaaliin ennen laivan lähtöä.

Joku oli jättänyt kaljansa terminaaliin.

Paluumatkalla laivalla oli sama meininki kuin tullessa. Karaokeakin lauloivat samat tyypit. Kuuntelimme mielummin kitaristin soittoa ja lauloimme mukana tutuissa kappaleissa. Ohessa vertailimme eri baarimikkojen tekemiä mohitoja.

Osa seurueesta väsähti aikaisin.

 

Illankoitto.

Aamulla löysimme itsemme väsyneinä aurinkoisesta Helsingistä.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *